lauantai 17. marraskuuta 2012

Täällä taas!

Iski yhtäkkiä pakottava tarve palata blogimaailmaan, joten tässä sitä taas ollaan! Hirveellä kiireellä väänsin tän layoutin, ja no, siltähän se nyt taas näyttääkin. Toivottavasti innostus pysyy yllä ja saan jatkossa jotain astetta esteettisempää aikaan. Blogin nimestä en vielä oikein tiedä, yritin linjata tätä sillä kivasti siihen suuntaan että voisin täällä ihan rauhassa höpistä kivoista ostamistani/omistamistani asioista, mutta noh, katotaan nyt.

Oon ollu täydessä bloggailuhiljaisuudessa muutaman kuukauden ja tässä on ehtinyt tapahtua niin hurjasti kaikkea, etten tiedä yhtään mitä kertoisin! Siispä listaan parit pääpointsit (kuvituksena jotain Aadalta pihistettyä matskua viime kesältä! Kuvaajana osassa Saara.)


1. Kesän 2012 seikkailin vaaleensinitukkasena niin Lontoossa kuin myös vaaleenvihreetukkasena pitkin Italiaa, oli kyllä elämäni huippusupermahtavin kesä. Sit kun on pakkasta ja kaikin puolin ikävää voin ehkä tuskissani tehdä jotain reissukertomuksia.


2. Loppukesästä muutin Joensuusta Helsinkiin! Hui! Tän vajaan kolmen kuukauden perusteella voin kyllä sanoa että tää oli tähänastisen elämäni paras päätös. ♥. Asustelen tällä hetkellä kahden hengen solussa kiinalaisen tytön kanssa, kommunikointi on tosin aika alkeellista, kun yhteistä kieltä ei meinaa löytyä.


3. Muuton syy oli että pääsin Helsingin yliopistoon lukemaan englantilaista filologiaa. (Älkää kysykö mitä se on, en tiiä. Englantia lähinnä. Kai.) Opiskelu on ihan ok-kivaa, mutta opiskelutoverit on mitä parhaimpia!


4. Ärsytti olla taloudellisesti vanhempien armoilla niin päätin hankkia työpaikan! Ja koska Kontulan räkäisin räkälä ei ottanut minua karaoke-emännäksi pyöritän nyt yötöinä Black Jack -pöytiä. Tuskaa, mutta hauskaa, mutta tuskaa. Mut tykkään kummiski.


Siinäpä suurimmat mullistukset elämästäni! En tosiaan tiedä saako tällaisen poissaolon jälkeen enää yhtään lukijaa takaisin, mutta jos siellä ruudun toisella puolella on joku, niin kerro ihmeessä mitä siulle kuuluu? :--) Mie rupeen nyt valmistautumaan Erasmus-vaihtareitten Upper Class -sitseihin, vaikka pari viikkoa sitten vannoinkin että sitsit, never again...

5 kommenttia:

  1. Olen ajatellut hakea tuota samaa lukemaan tuonne samaan paikkaan. Minkälainen koe se pääsykoe oli? Miten se pisteytys oikeen menee? Vaikuttaako kirjoitukset vai päättöarvosana? Sorry. Jotenkin tuntuu, etten oikeen löydä mistään tietoa tai sitten en osaa etsiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.helsinki.fi/hum/opiskelijavalinnat/paavalinta/valintakokeet.htm

      Tuolta kun valkkaat englannin niin pääset kattelemaan koekirjoja ja sivupalkista valintamenettelyä ja lähtöpisteitä. (Yliopiston sivuilta on kyl yleensä ihan mahoton löytää se tieto mitä ettii et et oo ainoo, joka ei vaan löydä :D)

      http://www.helsinki.fi/hum/opiskelijavalinnat/kysymykset/index.htm

      Ja tuolta pääset kattelemaan aiempien vuosien kokeita, niiden pitäis pysyä suhteellisen samantasoisina vuodesta toiseen et siitä saat parhaiten käsitystä niistä :)

      Pisteytyksestä voin tiivistää sen verran, ettei päättöarvosanoilla ole yliopistoon hakiessa mitään merkitystä. Ainut millä on, on kirjotusten tulokset ja niistä saa pisteitä tosiaan ton lähtöpistetaulukon (http://www.helsinki.fi/hum/opiskelijavalinnat/paavalinta/lahtopisteet.htm) mukaan.

      Enkkuun voi sitten päästä sisään kahdella eri pistemäärällä. Joko pelkällä pääsykokeella (puolet sisäänotettavista) tai sitten pääsykokeen ja lähtöpisteiden yhteismäärällä (toinen puolet). Et se koe on oikeesti kaikista tärkein.

      Mie ite kirjotin neljä ällää et oli tosi hyvät lähtöpisteet, mut silti miulla oli sisäänpääsy aika hilkulla, kun en jaksanut lukea pääsykoekirjoja kovin ahkerasti. Pääsykokeessa olin oikeesti ihan luovutusvalmis, kun se tuntu niin vaikeelta ja keksin pari omaa "englanninkielistä" sanaa Shakespearea tulkitessani, mutta pääsin onneks just ja just yhteispisteillä sisään, eikä opinnot nyt oikeesti mitään mahdottoman vaikeita ole, pääsykoe on ollut tähän mennessä vaikeinta. :)

      Kantsii vaan alottaa lukemaan ajoissa, tehä muistiinpanoja yms ja olla oikeesti hyvin valmistautunut niin ei pitäis olla mitään hätää. :)

      Toivottavasti nähään ens vuonna! Aattelin hakee tuutoriks niin tää oli hyvää harjotusta hahahh :D

      Poista
    2. itse vasta 2014 hakemassa, mutta valmistaudun ajoissa haha. tästä oli kovin hyötyä! kiitos!

      Poista
    3. Hahaa okei, se on hyvä olla ajoissa! :D ja eipä mitään :)

      Poista
  2. plus jos kehtaa, minkälaiset sun numerot on? ja kumpi vaikuttaaa enemmän pääsykokeet vai arvosanat?

    VastaaPoista